Tarina myrskyistä, puista ja pianojakkaroista

Eräänä päivänä ystäväni kysyi, olenko kokeillut improvisoida pianolla, soittaa sitä musiikkia mikä on jo sisälläni. En ollut edes harkinnut asiaa sitten nuoruusvuosien epäonnistuneiden sävellysyritysten...Kotona tuo keskustelu kuitenkin palasi mieleen, ja ajattelematta sen enempää, kokeilin mitä kävisi, jos istuisin jakkaralleni ja sulkisin silmäni. En tarkalleen muista mitä tapahtui, mutta muutaman minuutin jälkeen tajusin, että käsieni läpi virtasi musiikkia, mitä en ollut koskaan ennen kuullut!  Silloin syntyi ensimmäinen kappaleeni Dance of the Two Flames. Jatkoin improvisointiharjoituksia ja pian syntyi jo seuraava kappale Peeling the Onion sekä Leap of Faith 1 & 2. Mikä kummallisinta, en oikeastaan edes muista miten kappaleet syntyivät. Flow-tila säveltämisen aikana on niin ihmeellinen, että sitä on vaikea kuvailla. Itse asiassa koko sävellyssyksy tuntuu vierähtäneen kuin unessa. Joulukuun 2018 lopulla oli elämäni ensimmäinen studioäänityssessio neljälle ensimmäiselle sävellykselleni ja alkuvuodesta kappaleeni julkaisiin Spotifyssä, Tidalissa, iTuneissa jne. Miracles do happen.

Aina kun olen joutunut kovien myrskyjen riepoteltavaksi, Bach, Debussy tai Michael Nyman ovat vetäneet minut takaisin kohtia juuriani - takaisin beigelle pianojakkaralleni. Sieltä juurista on lähtenyt versomaan pikkuhiljaa uusia oksia; joskus hyvin kummallisiakin kiemuraisia oksia, mutta hyviä oksia kumminkin, jotka ovat ohjanneet minut elämässäni juuri niiden oppiläksyjen ääreen, mitä minun on ollut tarkoitus kokea.  Syksyllä 2018 myrskytuulten puhaltaessa löysin itseni taas istumassa tuolta samettiselta pianojakkaraltani. Elämänvaihe entisessä pitkäaikaisessa työsuhteessani oli päättynyt ja olisi pitänyt kai miettiä, mitä alan tehdä isona. Hain työpaikkoja, koska niin kuului tehdä. Mutta tunsin, että edessä olisi isompi muutos. Edellisessä uudenvuoden lupauksessani olin päättänyt, etten enää järkeile mitään. En tee itse päätöksiä omilla pikku aivoillani. Kun joku suurempi viisaus sisälläni ohjaa mihin suuntaan mennä, tuntisin sen kyllä. Jatkoin valitsemallani päättämättömyyden tiellä:  avasin mieleni erilaisille mahdollisuuksille ja sitten aion vain odottaa. Joten odotin, soitin, odotin ja soitin.

Niistä myrskyistä ja pianojakkaroista. Olin siis käväissyt siinä jakkaralla tasaisin väliajoin, mutta oppiläksyt vetivät toisaalle, ja jakkara-parka jäi aina yksin. Tuon viime syksyisen hurrikaanin jälkeen tajusin, ettei minun ole itse asiassa tarkoitus enää noustakaan siitä jakkaralta. Siitä kasvaisi yksi vahvimmista oksistani.  Säveltämisen lisäksi minun kuului palata takaisin pianonsoiton opettajaksi. Olenhan tehnyt sitä vuosien ajan, perustin jo teini-ikäisenä pianonsoittoharrastuskerhon pihan lapsille ja siitä opetus laajeni kaiken ikäisiin. Ja sielultani olen opettaja. Mitä muuta voisi odottaa opettajasuvun lapselta!

Olen aina tiennyt olevani kohtuullisen moniulotteinen tyyppi. Vaikka musiikki on iso osa minua, sieluni ydinjuttuja, tunsin, että minut on tarkoitettu tekemään myös muuta. Jotain suurta ja tärkeää. Säveltämisflown keskellä minulle kirkastui, että minut on tarkoitettu myös parantamaan ihmisiä. Mikä voisi olla suurempi lahja! Siispä aloin opiskella klassista hierontaa, intialaista päähierontaa, reikiä ym. vaihtoehtoisia hoitomuotoja. Ai että! Sydämessäni tunsin, että nyt oltiin syvällä juurissani ja siellä oli itämässä jotain jotain äärimmäisen vahvaa. Kuulin, miten uutta voimaa saanut epätäydellisen täydellinen elämänpuuni alkoi kohista.

Eräänä hiljaisena tiistai-iltana voin hieman huonosti ja päätimme tulevan yritykseni manageri/web designer/graafikko/tech support -aviomieheni kanssa mennä Lapinlahden Lähteelle pyytämään voimaa luonnosta. Ympäristö oli niin inspiroiva, että aloimme ideoida liikeideaani. Heitin ilmaan kysymyksen: mikä voisi olla yritykseni nimi tai millainen logo voisi olla? Noin kolmen sekunnin kuluttua saimme molemmat yhtä aikaa saman vision: logo tulisi olla suuri lehtipuu - tammi tai lehmus. Olin naputellut googleen haun ”tree of life” intuitiivisesti alta viiden sekunnin kysymyksen esittämisestä. Elämänpuu -symbolin kuvaus nosti kylmät väreet.

Idea omasta yrityksestä syntyi hiljaa hiipien muutosprosessin aikana. Olen aina ihaillut yrittäjiä, jotka tekevät sekaisin eri alojen töitä, saavat toteuttaa luovuuttaan ja itse määritellä omat aikataulunsa; tehdä töitä sielustaan ja sielulleen. En tosin uskaltanut edes haaveilla eläväni joskus itse sellaista arkea. Mutta nyt kun olin tämän yllättävän vapauden keskellä, tuntui, että olisi melkein epäkohteliasta universumia kohtaan olla katsomatta niitä pelottaviakin kortteja – olinhan juuri saanut siltä mielettömän musiikin luomisen lahjan! Tuumasin, että kun hyppää tuntemattomaan näin kesken ruuhkavuosien, ei kerta kaikkiaan ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa. Luottaa, että universumi ottaa kopin. 

Ja sitten aivan meidän edessämme Lapinlahden Lähteellä seisoi ilta-auringossa upea vanha lehmus. Siinä se oli. You know when you know. Ikioma yritykseni, minun versioni Elämänpuusta, alkoi hengittää. 

gallery/valkoinen_880_370

”Puut eivät ole koskaan yksin vaan osa suurempaa kokonaisuutta. Puut saavat energiaa auringosta ja kuusta ja kasvavat vakaina ja vahvoina kohti valoa. Juuret syvällä Äiti Maassa ne kestävät kovimpiakin myrskyjä. Puut syntyvät siemenestä, hennosta versosta ja kasvavat sekä pituutta että laajuutta – aivan kuten ihminen laajenee kerätessään tietoa, viisautta ja kokemusta vuosien myötä. Jokainen yksilö on erilainen ja kehittyy vuosien myötä juuri siksi, miksi se on tarkoitettu. Puut kokevat elämänsä aikana paljon ja saattavat katkaista oksiaan, mutta siitä huolimatta ne kasvavat vahvoina; niiden yksilölliset erot tekevät niistä entistä vahvempia ja persoonallisempia. Puu menettää lehtensä joka talvi, mutta yhtä varmasti uudet silmut kasvavat tuoreina ja vahvoina joka kevät ja luovat uutta elämää. Puut symboloivat rauhaa ja hiljaisuutta. Vaikka kovat tuulet vavisuttavat oksia ja lehdet tippuvat, puun juuret ja runko seisovat aina vakaina ja rauhallisina. Niiden sisällä kasvaa aina uusi elämä. ”